Flanööri

Saavuin kotipaikkakunnalleni Ylivieskaan. Ylivieska ei ole kovinkaan suuri kaupunki ja vanhempani asuvat vielä 12km keskustasta poispäin. Näin ollen pääsen aina silloin tällöin ihan kunnolla maalle.

Kuulin vanhemmiltani, että ihan meidän talon lähellä on metsä, jossa on muutama autiotalo, sekä palanut talo, josta on jäljellä enää takka ja savupiippu. Vaikka tämä metsä oli ihan lähellä, en ollut käynyt siellä aikoihin. Muistaakseni joskus lapsena olen saattanut viimeksi käydä siinä metsässä. Innostuin autiotaloista sekä takasta keskellä metsää, sillä ne voisivat olla kivoja valokuvauskohteita. Päätin siis lähteä katsomaan, mitä metsästä löytyy. Samalla päätin, että voisin tehdä kuvaamataidon portfolioonkin kuuluvan flanöörin.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Aurinko paistaa kirkkaalta siniseltä taivaalta. Ilma on muuttunut lämpimämmäksi kuin olen tottunut ja huomaan, että minun ei tarvitsekaan paleltua heti pihalle astuessani. Sää tuntuu hyvin raikkaalta ja puhtaalta. Ensimmäinen vastaan tuleva autotie pilaa kuitenkin hetkeksi tämän rauhallisuuden ja esteettisyyden. Näen ja kuulen, kuinka autot ja rekat kaahaavat tiellä. Odotan, että autoja ei tulisi, jotta pääsisin tien ylitse. Huomaan, että autoja kulkee paljon enemmän kuin ennen. Pienenä kun menin odottamaan bussia tämän saman tien varteen, pääsin tien yli paljon nopeammin.

Tien yli päästyäni päädyn pienelle soratielle. Jään kuuntelemaan, kuinka sora rapisee kenkieni alla. Hämmennyn siitä, kuinka vähän lunta loppujenlopuksi enää onkaan. Kuinka kevät tulikaan näin nopeasti? Yhtäkkiä havahdun linnunlauluun, sekin on varma kevään merkki.

Soratietä hetken käveltyäni alan lähestyä sitä metsää, mitä olinkin etsimässä. Heti metsään astuessani koin havupuiden ihanan tuoksun. Näen horisontissa romahtaneen autiotalon ja lähestyn sitä. Pieni jännitys valtaa minut. Mitä jos tuolla pienessä romahtaneessa autiotalossa onkin joku? Toisaalta, miksi kukaan haluaisi olla nimenomaan romahtaneessa autiotalossa? Saavuin autiotalon viereen ja huomasin, että sen katto oli romahtanut täysin. Samoin ikkunat olivat rikki ja ovet lähteneet irti. Näky oli todella karu, mutta jollain tapaa kiehtova. Haistoin hieman tunkkaisen hajun, joka lähti vanhasta autiotalosta.  Otin kameran esiin ja napsein parit kuvat. Samalla huomasin, että linnut eivät laulaneet enää. Oli hämmentävää, että lintujenlaulua ei kuulunut metsässä, vaan ainoastaan sillä soratiellä. Toisaalta soratien varrella oli taloja ja lintujenruokintalautoja, joten se voi selittää, miksi linnut olivat siellä. Olin täydessä hiljaisuudessa. Kuulin ainoastaan silloin tällöin kamerani laukaisuäänen. 

Aivan romahtaneen autiotalon vieressä oli takka ja savupiippu. Näky oli absurdi. Oli todella erikoista nähdä takka keskellä metsää. Kiinnitin huomiota siihen, että takka oli suhteellisen hyvin säilynyt.

En ollut kovin tyytyväinen ottamiini kuviin, joten päätin jatkaa matkaani syvemmälle metsään. Jospa sieltä löytyisi, jotain kivaa kuvattavaa. Metsässä pääsin täysin eristykseen kaikesta vilskeestä ja helinästä. Kuulin pientä tuulen huminaa ja katselin vain ympärilläni olevaa kaunista luontoa. Huomasin, kuinka sulaneen lumen alta paljastui vihreää sammalta ja mustikan varpuja. Pystyin jo maistamaan mustikan maun suussani, vaikka en mustikoita sentään nähnytkään.

Huomasin, kuinka aika kului yllättävän nopeasti metsässä ollessani. Olin pystynyt unohtamaan kaiken muun, sillä keskityin vain omiin ajatuksiini ja tuntemuksiini. Palasin samaa reittiä kotiin hyvien kuvien sekä hyvän mielen kera.