Visuaalinen analyysi - Tehtävä museossa

Kuvataiteen portfoliooni kuuluu oppimispäiväkirjan lisäksi myös muitakin tehtäviä. Yksi näistä erilaisista tehtävistä on taidemuseossa käyminen ja siitä raportoiminen. Olin eräänä päivänä harjoittelukoulullani tarkkailemassa oppitunteja ja sain ilokseni kuulla, että luokka on menossa Jyväskylän taidemuseo Holviin. Harjoitteluluokan opettaja oli myös innoissaan siitä, että tulisin mukaan museoon, sillä lasten kanssa museossa käyminen voi olla myös omalla tavallaan haastavaa. Pääsin näin ollen ilmaiseksi taidemuseoon opastetulle kierrokselle ja sain kuulla myös lapsien hienoja tulkintoja taiteesta. Tämän lisäksi minulla oli myös aikaa kierrellä ja pohtia taideteoksien merkityksiä yksinkin samalla kun oppilaat kirjoittivat omia tarinoita valitsemilleen taideteoksille. Koen, että sain taidemuseosta jopa enemmän irti kun menin sinne luokan kanssa.

Jyväskylän taidemuseo Holvissa oli kolme toisistaan hyvinkin paljon poikkeavaa näyttelyä. Holvin alagalleriassa oli Sampo Malinin Muunneltua totuutta -näyttely, joka oli modernia taidetta. Näyttely käsitteli tiedonjakamista ja vääristeltyä tietoa. Taiteilijan näkemykset avautuivat minulle todella hyvin juurikin hyvän opastetun kierroksen ansiosta ja taideteokset herättivät paljon ajatuksia.  Holvin kolmannessa kerroksessa oli nähtävissä taas Pasi Rauhalan kotimuseo – Oravien aarteita -näyttely. Tämä näyttely on Holvissa pysyvä ja se on rakennettu 60-luvun kodin näköiseksi. Näyttelyyn mentäessä voi kokea aikamatkan menneisyyteen ja pääsee näkemään 60-luvun kodin huonekaluja ja elektroniikkaa.

Päätin kuitenkin ottaa käsittelyyni Tommi Toijan Mutatis Mutandis -näyttelyn, sillä se herätti minussa eniten ajatuksia. Näyttely koostui Muukalaiset -sarjan keramiikkaveistoksista sekä piirustuksista. Taiteen on mielestäni tärkeää olla jotain sellaista, joka puhuttelee ihmistä. Taiteen avulla voidaan tuoda näin ollen esille jotain merkittävää ja sillä voidaan vaikuttaa ihmisen tunteisiin. Mielestäni teoksen esteettinen kauneus ei ole se tärkein tekijä, vaan juurikin teoksen tarkoitus ja puhuttelevuus. Toijan näyttelyssä tämä taiteen puhuttelevuus tuli todella vahvasti esille.

Astuin näyttelysaliin, joka oli aivan täynnä pieniä mystisennäköisiä maalattuja keramiikkaveistoksia. Veistokset kuvastivat ihmisiä, vaikkakin niiden ruumiit koostuivat isosta päästä, vääntyneistä ruumiinosista ja kasvonpiirteistä, epämuodostumista sekä liikakasvuista. Aluksi tällainen pienten mystisten hahmojen ”armeija” näytti hieman pelottavalta, mutta kun pääsi sisälle teosten tarinaan, herättivät ne paljon pohdittavaa. Näyttelysalissa oli myös nähtävissä piirustuksia näistä hahmoista, etenkin kasvokuvia. Näyttelyopas kertoi, että veistoksia ei ole tehty täysin piirrosten mukaan, vaan Toija on harjoitellut piirustuksilla erilaisten tunnetilojen kuvaamista.

  Näyttelyssä oli hyvin huomattavissa taiteilijan lahjakas sommittelun, värien sekä muotojen käyttäminen. Mystiset veistokset oli aseteltu niin, että osa veistoksista oli salin keksiosassa isoissa ”ryppäissä”, kun taas osa veistoksista oli sijoiteltu näyttelysalin reunoille ja nurkkien taakse. Tämä kuvasti selkeästikin yhteisöjä ja yksilöitä ja sitä, kuinka osa ihmisistä jää aina varjoon ja yhteiskunnan ulkopuolelle. Nämä nurkissa olevat veistokset oli maalattu tummemmilla väreillä, niiden kasvojen ilmeet viestivät surua ja ne olivat usein pienempiä kuin keskellä olevat veistokset. Toisaalta keskellä olevilla veistoksilla oli myös paljon erilaisia epämuodostumia. Koen, että tämä viittaa siihen, kuinka kaikki ihmiset ovat erilaisia. Tämä erilaisuus oli kuvattu veistoksissa ulkoisilla seikoilla, mutta se voi viestiä myös sisäistä erilaisuutta. Esimerkiksi, jollain veistoksella oli useampia päitä, joka voisi viestiä sitä, että henkilöllä on niin sanotusti useammat kasvot ja hän näyttää toiset kasvot joillekin ihmisille ja toiset kasvot muille.

 Tunsin silti heti empatiaa etenkin näitä yksinäisiä ja syrjittyjä kuvaavia veistoksia kohtaan. Nykymaailmassa on niin paljon yksinäisiä ja kiusattuja niin koulumaailmassa kuin muuallakin ja samoin pakolaistulva on tuonut tullessaan paljon syrjintää. Tunnistin myös näistä teoksista omat yläkoulu aikani. En ollut syrjitty enkä kiusattu, mutta yläkoulu oli silti aika raakaa aikaa, jolloin ainakin meidän yläkoulussa ihmisiä jaoteltiin niin ulkonäön kuin luonteen mukaan erilaisiin ryhmiin. Oli selvä jako niin sanottujen "suosittujen", "normaalien" ja ”outojen” välillä. Kuuluin itse näihin "normaaleihin" ihmisiin, mutta aina sitä tunsi olonsa jotenkin huonommaksi kuin "suositut". Tällaisessa jaottelussa ei ole mielestäni mitään järkeä, mutta se on silti vahvasti näkyvissä varmasti monella yläasteella.

Holvin kaikki kolme näyttelyä olivat todella mielenkiintoisia ja puhuttelevia. Oli todella hienoa kuulla myös lasten keksimiä tarinoita liittyen taideteoksiin. Silloin huomasi, kuinka jo lapsetkin pystyvät ymmärtämään taidetta suhteellisen syvällisesti. Suosittelen tätä näyttelyä kyllä ihan kaikille!